Ratkaisut

AI Dimension vie liikkuvan työn suunnittelun uudelle tasolle. Olemme edelläkävijä älykkäiden logistiikkaratkaisujen kehittämisessä – tuomme tehokkuutta, tarkkuutta ja ennakoitavuutta muun muassa kotihoitoon, kenttähuoltoon, siivoukseen ja kuljetuksiin. Kehittämämme tekoälyratkaisu auttaa optimoimaan arjen, säästämään resursseja ja parantamaan palvelun laatua.

Liikkuvan työn suunnitteluohjelmistomme perustuu erittäin kehittyneeseen tekoälyyn,  jolla voidaan varmistaa, että työ sujuu tehokkaasti ja laadukkaasti – toimialasta riippumatta. Tarjoamme asiakkaillemme ja kumppaneillemme älykkään ratkaisun, joka tekee työstä sujuvampaa, tuloksellisempaa ja vaikuttavampaa.

Alun perin logistiikan tarpeisiin kehitetyt suunnitteluteknologiamme ja -menetelmämme avaavat uusia mahdollisuuksia työn organisointiin ja toimintatapojen uudistamiseen. Asiantuntijamme ovat vuodesta 2011 lähtien auttaneet eri toimialojen asiakkaita ja kumppaneita hyödyntämään näitä ratkaisuja strategisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Tehokas ja laadukas liikkuvan työn toteuttaminen on yhä haastavampaa hintakilpailun ja työvoimapulan vuoksi. Muutoksia tarvitaan – mutta millaisia?

Usein taustalla on rakenteellisia ja organisatorisia tekijöitä, jotka rajoittavat esimerkiksi kotihoidon kaltaisen liikkuvan työn laatua ja tehokkuutta. AI Dimensionin asiantuntijoilla on laaja kokemus ja ainutlaatuiset älykkään suunnittelun työkalut, joilla voidaan mallintaa vaihtoehtoisia toimintatapoja ja tukea päätöksentekoa faktoihin nojaten.

Kutsumme tätä Strategiseksi Optimoinniksi. Sen avulla organisaatiot voivat saavuttaa strategiset tavoitteensa tekemällä rakenteellisia ja toimintatapoihin liittyviä muutoksia.

Tavoitteena voi olla laadun, tuottavuuden ja liiketoiminnan suorituskyvyn parantaminen tai henkilöstön työtyytyväisyyden lisääminen – ja usein tuloksena on kehitystä kaikilla näillä osa-alueilla.

AI Dimension Optimisation on pilvipohjainen ohjelmisto liikkuvan työn suunnitteluun. Se hyödyntää AI Dimensionin edistynyttä tekoälyteknologiaa, joka ei ainoastaan automatisoi suunnittelua, vaan mahdollistaa myös laadukkaampien ja tehokkaampien suunnitelmien tekemisen.

Liikkuvan työn suunnittelu on valtavan monimutkainen tehtävä: jo 5 työntekijän ja 25 käynnin yhdistelmässä mahdollisia työnjärjestelyjä on enemmän kuin tunnetussa maailmankaikkeudessa on atomeja. Perinteisillä työkaluilla suunnittelu tehdään pitkälti käsin ja koordinaattorit käyttävät valtavasti aikaa suunnitelmien laatimiseen ja jatkuvaan päivittämiseen muutosten keskellä. Ajanpuutteen vuoksi joudutaan usein tyytymään ensimmäiseen toimivaan suunnitelmaan, vaikka parempia vaihtoehtoja olisi lukemattomia.

AI Dimension Optimisation hyödyntää erikoistuneita algoritmeja ja tekoälyä ratkaisun tuottamiseen. Optimointi käy läpi lukemattoman määrän vaihtoehtoja ja tuottaa tehokkaita, toimivia aikatauluja erittäin nopeasti – vapauttaen koordinaattorit keskittymään ihmisten johtamiseen ja työn kehittämiseen.

Suunnitelmat, jotka ennakoivat tulevaa
Ohjelmistomme ei katso pelkästään menneisyyteen, vaan myös tulevaisuuteen. Perussuunnitelmat voidaan laatia tulevalle ajanjaksolle (tyypillisesti 7–28 päivää), mikä antaa selkeän näkymän tulevaan henkilöstötarpeeseen ja mahdollistaa entistä laadukkaammat suunnitelmat, joissa työn jatkuvuus on keskiössä.

Nopeat muutokset – helposti hallittuna
Päivittäiset suunnitelmat tarjoavat työntekijöille selkeät aikataulut, ja niitä voidaan päivittää nopeasti niin pieniin kuin suuriinkin muutoksiin reagointia varten.
Koordinaattori säilyttää aina täyden hallinnan ja voi hienosäätää tai uudelleensuunnitella työn joko manuaalisesti tai muuttamalla tehtävä-, henkilöstö- tai suunnitteluasetuksia.

Yhteensopivuus ja helppo käyttöönotto
Ohjelmisto voidaan integroida muihin järjestelmiin API rajapinnan kautta taikka tiedot voidaan tuoda ja viedä yleisissä tiedostomuodoissa, kuten Excel, CSV ja XML, mikä mahdollistaa nopean käyttöönoton ja saumattoman integraation muihin järjestelmiin.

Vie ratkaisusi uudelle tasolle tekoälyn avulla. Integroi AI Dimension Optimisation -ratkaisun älykäs suunnitteluvoima osaksi omaa järjestelmääsi ja tarjoa asiakkaillesi entistä enemmän arvoa.

Optimointimoottorimme on helppo liittää olemassa oleviin järjestelmiin API:n kautta. Opastamme ja neuvomme nopean ja sujuvan käyttöönoton varmistamiseksi. Tarjoamme selkeän ja esimerkeillä varustetun rajapinnan integraation tekoon. Halutessasi voimme muokata rajapintaa vastaamaan paremmin järjestelmäsi tuottamaa dataa vastaavaksi

Optimointiohjelmalla voidaan löytää nopeasti parhaat käytännöt, optimaaliset tiimi- ja aluerakenteet, sopivat työvuorot sekä resurssitarpeet kustannuksineen esimerkiksi tarjouslaskentaan. AI Dimension- optimointi on markkinoiden ainoa ratkaisu, joka suunnittelee automaattisesti ja hyvin nopeasti tarvittavien resurssien määrän jopa tuhansien työntekijöiden kokonaisuuksissa.

Avoimen rajapinnan avulla optimointimoottori on myös, ilman käyttöliittymää mahdollista liittää lähes mihin tahansa teknologiaan, jolla lähtöaineistoa ja tuloksia halutaan käsitellä tai esittää.

AWS, Azure, Power BI, QuickSight…

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian.